Keitä me olemme

Veronika ja Lauri Studio Metsä
Kuva: Studio Metsä

Olemme kummatkin kokeneet avun ja toivon tärkeyden. Vuosirenkaita enemmän keränneenä Laurille on kertynyt henkisiä kuhmuja pidemmältä aikajaksolta, mutta toisaalta Veronikalla ne ovat tuoreempia. Saimme kummatkin toisistamme tietämättä samantapaisia ideoita avun välittämiseksi muille ihmisille. Tämä sivusto on syntynyt näiden ideoiden yhteen kokoamisesta ja se on tuonut lisää syvyyttä ystävyyteemme.

VERONIKA

Elämässä jokainen kokee jossain elämän vaiheessa kriisin. Elämä ei useinkaan mene aivan niin kuin olit suunnitellut. Tämän olen saanut myös itse kokea elämässäni. Tuolloin erityisen tärkeäksi olen kokenut oman asenteeni muokkaamisen ja nöyrtymisen avulle. On siis osattava pyytää apua ja ottaa tarjottu apu vastaan, sillä kriisissä realiteetit järkkyvät. Olen kiitollinen ystäville, kuten Laurille ja hänen vaimolleen. Ystävät ja erityisesti vanhempani ja sisarukseni ovat olleet suurena tukenani elämäni synkkinä hetkinä unohtamatta Jumalaa, joka on kaiken toivoni perusta ja lähde. Omalla aktiivisuudella on merkittävä merkitys kriisin vaiheissa etenemiselle, mutta itse kriisille on annettava myös aikaa. Surun tunne voi lamauttaa, mutta kun olet kriisissä muista ettei se ole tulevaisuutesi kannalta merkityksellistä miten kaaduit/ vajosit vaan se, että nouset. Uskon ja toivon että sivuston kautta tulet löytämään elämääsi voimaannuttavia palikoita ja/tai väylän lisäavulle.

LAURI

Vuosikymmenten varrella tulleiden kolhujen hoitamiseen olen tarvinnut vaimoni, ystävien, vertaisryhmien ja ammattiauttajienkin apua. Läheisistä ihmistä olen erityisen kiitollinen vaimolleni, mutta myös hyville ystäville kuten Veronikalle. Avuntarvitsijana olen huomannut, että voimavarat voivat joskus olla niin vähissä, että sängystäkin poistuminen tuntuu raskaalta. On surullista, että juuri silloin kuin tarvitsisi apua eniten, on vähiten voimavaroja sen etsimiseen. Epätoivo on raskas seuralainen ja pienikin toivon kajo on auttaa seuraavaan päivään. Vaikka kriisien aikana niiden mukanaan tuomaa tuskaa on ollut vaikea hyväksyä, niin nykyään osaan olla kiitollinen siitä miten ne ovat muovanneet omaa persoonaani ja vaikuttaneet valintoihini. Uskon vakaasti, että apua hakeva ihminen tulee saamaan sitä. Sen vuoksi on tärkeää tietää mistä apua voi löytyä.

 

Toivottavasti tämä sivusto auttaa siinä sinua, joka kaipaat toivoa ja tukea.